Tekstiilitöissä kassit, reput ja pehmolelut ovat jo lähes puolessa välissä. Töistä tulee tekniikoiden osalta monipuolisia ja oppilaille heidän omien suunnitelmiensa pohjalta toteutettavat työt ovat erittäin mieluisia. Liikuntatunneilla yleisurheilua jatkoimme vielä tällä viikolla saaden suoritettua yleisurheilupassin kaikki lajipisteet. Liikunnan valinnaisella puolestaan on harjoiteltu frisbeegolfin pitkän ja lyhyen matkan heittoja. Urheilukuvauksessa haasteeksi muodostuivat hassut ilmeet ja vauhdikkaat tilanteet. Viimeiset posterit myös valmistuivat ja oppilaat pääsivät harjoittelemaan posterien esittämistä omin sanoin. Esittelyt oppilaat pitävät yhdessä 6D:n oppilaiden vastaavan aiheen mukaisen ryhmän kanssa ensi viikolla. Sen jälkeen ryhmätyötä ja -työskentelyä arvioidaan Qridi-sovelluksen avulla. Viikon päätteeksi oppilaat saivat myös mahdollisuuden päästä esittelemään Suomea indonesialaisille oppilaille. Tässä kuvassa tytöt kirjoittavat vuorosanoja esiteltävän sliden pohjalta. Hoo-hetki koittaa perjantaina 9.9. klo 11.15. Tunnelmat olivat jännittyneet, kun parikymmentä oppilasta valmistautui englanninkieliseen Skypen avulla toteutettavaan videopuheluun.
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|