Pohjoismaiden ja Baltian maantiedon jälkeen olemme palanneet juurillemme ja aloittaneet maatilan eläimiin tutustumisen. Ensimmäisenä olivat vuorossa lehmä ja sika sekä huomenna tiedossa vuohi ja lammas. Oppilaat ovat tehneet aiheista käsitekarttoja etsien tietoa kirjasta, Internetistä ja katsomistamme videoista. Kokeessa oppilaat saavat käyttää vihkojaan, minkä vuoksi kokeessa vastauksista pitäisi löytyä enemmän tietoa kuin oppikirja tarjoaa. Tekstiilitöissä oppilaat puolestaan ovat saaneet viimeisetkin neuletyöt valmiiksi ja pääsee aloittamaan huopapallojen huovuttamista. Huovuttamisessa kokeilimme ensimmäisellä kerralla nestemäistä mäntysuopaa ja toisella kerralla vuoltavaa saippuaa. Kumpikin toimivat yhtä hyvin. Palloja oppilaat pyörittelevät yhteensä noin 10 kappaletta ja niiden tekemiseen menee aikaa arviolta kolme oppituntia. Motivaatio pallojen huovuttamiseen ja kylmä-kuuma-kylmävesikylvyissä käyttämiseen on ollut korkea. Eipä kuitenkaan vielä paljasteta, mitä palleroisista tehdään. Se selvinnee vasta toukokuussa. ;)
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|