Koulussa pidimme leffamme ensi-illan tällä viikolla ja katsoimme samalla toisenkin elokuvan. Vielä kuulostivat oppilaat olevan innokkaita tekemään lisää elokuvia. ;)
Postaustauko on venähtänyt pitkäksi, joten olikin jo aika aktivoitua ja päivittää blogiin kuulumisia. Kaikki kuvaa -elokuvakisaleffa saatiin valmiiksi päivää etukäteen ja se on lähetetty kilpailuun. Jännityksellä saamme odottaa tuloksia 20.4. saaka, jonka jälkeen alkaa yleisöäänestys. Koulussa pidimme leffamme ensi-illan tällä viikolla ja katsoimme samalla toisenkin elokuvan. Vielä kuulostivat oppilaat olevan innokkaita tekemään lisää elokuvia. ;) Leirikouluasiakin on edennyt ja oppilaat pääsivät tänään valikoimaan omia suosikkejaan aktiviteettien pitkältä listalta. Ensi viikolla todennäköisesti pääsemme jo varaamaan leirikoulukohdetta ja bussikuljetuksia.
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|