Tutustumisen jälkeen oppilaat saivat valita yhden käsitellyistä teoksista ja etsiä teoksesta mielenkiintoisimman kohdan. Tästä kohdasta he puolestaan tekivät lyijykynällä erikoislähikuvan A4-paperille. Hahmotelma viimeistellään ensi viikolla öljypastelliliiduilla.
Kevätlukukautemme alkoi viime viikon keskiviikkona ja osaltamme se on alkanut rauhallisissa ja mukavissa tunnelmissa. Olemme jo ehtineet kertotaulujen maailmaan, esittää verbejä pantomimi-esityksinä, taivuttaa verbejä persoonamuodoissa, kuunnella ennen joulua tehtyjä uskonnon kuunnelmia, tutustua seurakuntaan ja sen toimintaan sekä tutustua yltissä tietokoneen hyöty- ja huvikäytön eroihin. KiVa-tunteja olemme myös jatkaneet juttelemalla nettikiusaamisesta. Kuviksessa puolestaan palasimme takaisin taitelijoiden pariin ja aloitimme tutustumisen 1800-luvun suomalaisiin taiteilijoihin: Albert Edelfeltiin, Akseli Gallen-Kallelaan sekä Ferdinand von Wrightiin. Heidän teoksistaan tutustumisen alla olivat Taistelevat metsot, Leikkiviä poikia rannalla sekä Kullervon kirous. Tunnilla hyödynsimme myös Ateneumin tarjoamaa materiaalia ja kuuntelimme äänikertomuksia Ateneumin sivuilta.
Tutustumisen jälkeen oppilaat saivat valita yhden käsitellyistä teoksista ja etsiä teoksesta mielenkiintoisimman kohdan. Tästä kohdasta he puolestaan tekivät lyijykynällä erikoislähikuvan A4-paperille. Hahmotelma viimeistellään ensi viikolla öljypastelliliiduilla.
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|