Perjantain kunniaksi pääsimme vihdoin kirjoittamaan kirjeitä janesvilleläisille kirjekamuillemme Edmodon kautta. Tehokkaina 49 oppilasta sai laskettua matematiikan aukeman, kirjoitettua kirjeen raakaversion paperille ja lopulta kirjoitettua sen Edmodoon ja lähetettyä eteenpäin. Laitteistona hyödynsimme tietokoneiden lisäksi oppilaiden omia puhelimia, jotka toimivat erinomaisesti. Fysiikka-kemiassa puolestaan käsiteltävänä asiana olivat atomit ja yhdisteet. Näitä asioita olemme aiemmin sivunneet, mutta nyt asiaan perehdyttiin tarkemmin. Lopputunnista oppilaat pääsivät tekemään ryhmissä monistetta, piirtämään pallomalleja, tulkitsemaan yhdisteiden nimiä ja rakentamaan yhdisteitä yläkoululaisten orgaanisen kemian välineillä. Lopuksi oppilaat rakensivat haastavampia yhdisteitä, joista alla esimerkki.
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|