Viime vuonna harjoitellut kuvakoot, rajaukset ja perspektiivit olivat oppilailla hyvin hallussa. Tunnin alussa vielä kertasimme käsitteen makrokuvaus määritelmän. Jokaiselle makrokuvaus oli tuttu juttu, mutta käsite oli hyvä kerrata, jotta toiminto ja käsite yhdistyivät.
Ensimmäisen ryhmän oltua lähdössä kotiin sää oli sumuinen. Siitäpä se idea sitten lähtikin, ja niin olimme oppilaiden kanssa ottamassa taiteellisia kuvia koulumme ympäristöstä sekä tutustumassa heidän omien puhelintensa kuvanmuokkausohjelmiin. Oppilaat vinkkasivat samalla toisilleen hyviä kuvanmuokkaussovelluksia. Tällä kertaa pääpaino oli kuitenkin jokaisen oman puhelimen kuvanmuokkausohjelmassa, jotta näin alkuun jokainen oppi käyttämään sitä. Viime vuonna harjoitellut kuvakoot, rajaukset ja perspektiivit olivat oppilailla hyvin hallussa. Tunnin alussa vielä kertasimme käsitteen makrokuvaus määritelmän. Jokaiselle makrokuvaus oli tuttu juttu, mutta käsite oli hyvä kerrata, jotta toiminto ja käsite yhdistyivät. Maisemakuvauksen jälkeen oppilaat vaihtoivat heille mieluisaan kuvauskohteeseen, toisiinsa. Kuvista tuli hienoja ja ryhmäselfiet vaativat muutaman otoksen. Lopulta kuvat jaettiin yhteisöpalvelu WhatsApp:n kautta luokan ryhmään, josta ne oli helppo poimia tänne blogiin.
0 Comments
Leave a Reply. |
Jaanan luokkaLuokassa opiskelee 26 ahkeraa ja iloista oppilasta. Opiskelussa käytämme niin taiteellista lähestymistapaa kuin teknologian ihmeitäkin. Tervetuloa seuraamaan arkirutiinejamme! Arkisto
June 2017
5CD:n ja 9AB:n yhteistyöllä tehdyt musiikkivideot
5CD mukana Global Innokkaassa
iTec-projektin reflektointivideoLinssilude 2014 -kisan hopeaa saanut 5CD:n tekemä luontoelokuva
|