Ensimmäisenä tekstiilityönä luokkaan valmistettiin uudet, itse kuvioidut verhot. Kuvioinnin teemoiksi oppilaat valitsivat kuvioita, printtiä ja tekstiä tai näiden yhdistelmää. Värimaailma oli täysin oppilaiden itsensä valittavissa, joten kirkkaita ja rakkaita värejä löytyi suunnitelmista. Kumpikin tekstiiliryhmä saivat jakautua itse neljään eri ryhmään, jolloin kokonaisuudessaan ryhmät suunnittelivat kahdeksan verhoa. Neljä verhoista tuli 5D-luokkaan ja neljä verhoista 5C-luokkaan. Kuvioiden suunnittelun jälkeen oppilaat pääsivät vauhtiin ja saivat kankaat silitettäväksi. Printtikuvioita suunnitelleet oppilaat rajasivat kankaansa maalarinteipillä osiksi, kun taas kuvioita painavat aloittivat sabluunoiden tekemisen kontaktista. Sijaisen kanssa oppilaat painoivat kankaansa suunnittelemiensa värien mukaisesti. Värit oppilaat saivat viime vuoden tapaan sekoitella itse käyttäen pastaa ja väripigmenttejä. Seuraavassa vaiheessa oppilaat kiinnittivät painovärin kiinni kankaaseen, neulasivat verhonsa pitkät sivut kaksinkertaiselle taitteelle, silittivät taitteet ja pääsivät ompelemaan verhot vuoronperää. Ryhmätyönä tehtynä silitys- ja ompeluvaiheessa ryhmät itse jakoivat roolit: tarvittiin niin silittää, verhon kannattajaa, leivinpaperin pitäjää, taitteen pitäjää, neulaajaa, ompelukoneen langoittajaa kuin itse ompelijaakin.
Seuraavalla kerralla voimmekin jo postata kuvia valmiista verhoista. :) Lähtövuoroa odotellessa ohjelmassa oli pieniä lämmittelyleikkejä. Yhdessä niistä mitattiin luottamusta kavereihin. Hyppäsikö teeri Jamin kyytiin? Onko tässä kuusimetsä? Tällä rastilla opeteltiin laskemaan puun ikä. Millä korkeudellä puunoksalle unohtunut lakki onkaan kymmenen vuoden kuluttua? Viimeiseltä rastilta taisi löytyä päivän vaikein kysymys. Tunnistatko sinäkin nyt lillukan?
|
Petrin luokka
6D-luokka Arkisto
June 2017
AihepiiritLemmikkiuutisetLuokan räppi
|