Käsityöt ovat edenneet vauhdilla ja ryhmät ovat päässeet vaihtamaan kokonaisuudessaan pehmeiden materiaalien parista kovempiin ja päinvastoin. Tuoreimmat työt vaikuttavat erittäin idearikkailta ja taidolla tehdyiltä.
Vaihtoa käsityömuodosta toiseen odotellessaan oppilaat pääsivät tekemään 3D-kynällä taidetta. Ensin valmistui sorminukke ja sen jälkeen muffinssi. Toisena erilaisena juttuna oppilaat koodasivat Pro-Bot -robotilla ja piirtelivät sen avulla kerrostaloa. Se olikin yllättävän haastavaa, sillä koodin lisäksi piti hahmoittaa kynän sijainti paperilla.
Sway-tietokirjatkin etenivät jälleen. Deadline töiden valmistumiselle on 1.3., jolloin oppilaat pääsevät esittelemään töitään. Kokonaisuudessaan töistä tulee hienoja ja erittäin monipuolisia: löytyy tekstiä, kuvaa, karttaa, kaaviota ja videota.