Tekstiilityötunnilla neulominen jatkuu vielä hetkisen. Neuletyön jälkeen osa tytöistä ehti myös tehdä itselleen avaimenperän, kunnes aloittivat märkähuovuttaa huopapalloja. Tehokkaina tytöt saivat huovutettua tunnissa neljästä viiteen palloa, joten reilun kymmenen pallon huovuttamiseen kuluu arviolta pari tuntia. Pojistakin osa saa ensi kerralla neuletyönsä valmiiksi ja pääsevät tekemään ensin avaimenperää ja sen jälkeen märkähuovuttamaan palloja. Palloista oppilaat saavat valita kahden eri työn väliltä, minkä toteuttavat, mutta eipä paljasteta vielä täällä, mitä tuleman pitää. ;)
0 Comments
4CD-luokkien Kaikki kuvaa -kilpailuun tähtäävä musiikkivideo pääsi tänään vauhtiin, kun aiemmin tehdyn kuvakäsikirjoituksen mukaiset kuvaukset pyörähtivät käyntiin. Tällä kertaa oppilailla on kuvauksissa lisää vastuuta, sillä sekä kuvaaja että kuvausassistentit löytyvät oppilaiden joukosta. Me opettajat toimimme kuvauksissa enää ohjaajina, sillä oppilaat ovat jo melko taitavia näissä puuhissa myös kuvakulmien, perspektiivien ja kamera-ajojen osalta.
Meillä oli luontokoululta Outi-opettaja opettamassa ilmaan liittyviä asioita. Oppilaat saivat tutustua monipuolisesti ilman eri ominaisuuksiin moninaisten kokeiden avulla. Näitä kokeita voi tehdä myös kotona.
Tekstiilityötunnilla tytöt ottivat taiteellisia lähikuvia tekstiilitöistä. Ensimmäisen oppilaan neuletyökin valmistui tänään ja ensi viikolla useampi työ seuraa perässä. Neulomisen jälkeen oppilaat saavat tehdä nahkatyönä itse suunniteltavan avaimenperän.
|
Petrin luokka
6D-luokka Arkisto
June 2017
AihepiiritLemmikkiuutisetLuokan räppi
|